torstai, 6. joulukuu 2012

Muutama vuosi on vierähtänyt... :)

Elämä on kiireistä. Lapsia ja töitä, ja harrastuksia...
Uusin harrastus onkin valokuvaus, jonka tieltä on tiffanytyöt saaneet väistyä. Lisää sitä taitaisi ihminen tarvita tunteja päiväänsä, jotta ehtisi kaikkea tekemään mistä haaveilee.
blush

tiistai, 1. kesäkuu 2010

Tarhakylmänkukat kukkii

Kaksi yksilöä olen aikoinani ostanut ja saman väriset ne piti olla, mutta toinen onkin lila ja toinen valkoinen.  Harmittavaa on se, että niissä on todella kauniit ja kookkaat kukinnot mutta ne suuntautuvat hieman maata kohti, joten kauneus ei oikein pääse oikeuksiinsa.

 Valkoinen niistä on hieman paremmin kukintojaan esittelevä, eli eivät nuoku niin pahasti kuin lilassa. Kauniit kukat mutta arat sateelle. Kaunis vihreä pensaskin on, sitten kun kukinta päättyy.

Lisää kaipaisin kukkia, jotka kukkisivat juuri nyt... Kullero voisi olla kiva.

lauantai, 8. toukokuu 2010

Ja mitäs sitä sitten on saatu aikaiseksi...

No ainakin pari villaista liivimekkoa olen kutonut tyttärelle, villasukkia ja itselle on menossa pitsireunaisen neulejakun tekeminen Novitan puro-langasta. Saapi nähdä että onko jo syksy ennen kuin saan sen valmiiksi.    Hitaasti mutta varmasti...

lauantai, 8. toukokuu 2010

Aikaa on vierähtänyt tovi sitten viimeisen päivityksen :)

Olin jo melkeinpä unohtanut sekä salasanani ja käyttäjätunnukseni koko vuodatukseen mutta jostakin takaraivosta ne sitten löytyi :D

Kevät on jo hyvässä vauhdissa ja lumetkin sulasi suhteellisen kivuttomasti pihamaalta :) Ihanaa tämä valoisuus.

 

lauantai, 7. helmikuu 2009

Huopanen lanka on ihan mukava keksintö.

Tein siitä joskus aikanaan siniset kintaat mutta nyttemmin olen hukannut niistä toisen.

Kovilla pakkasilla ovat olleet hyvä lämmitin vielä ohueiksi kuluneiden nahkakintaiden päällä joten oli sitten pakko tehdä uudet. Tällä kertaa värinä niin mukava pinkki.

Jotenkin aina alkuun mietityttää että voiko tämä tosiaan kutistua näin paljon pesussa mutta aina se kutistunut on... Hieman reilu kerä tuota kului ja nyt pitääkin sitten miettiä miten tuon lopun käyttäisi.

Tässä siis ennen koneeseen laittoa:

  • Kuvia \"kodista\"

    761732.jpg761591.jpg
  • Kävijä laskuri 23.7.07


    Ilmainen www-laskuri
  • Ethän kopioi kuviani ilman lupaa.

    Jookos

  • Clustrmap 15.1.08

    Locations of visitors to this page
  • Clustrmap 2008

    Locations of visitors to this page

  • Sivut

  • Henkilötiedot

    Käsityö, ompelu, kudonta, tiffanylasi, puutarha sekä nukkekoti juttuja... Kaikkea näitä ehkä tulevaisuudessa.

  • Tagipilvi